and finally I have found a way to be

Tiedättekö, kun elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, isoja muutoksia tulee eteen joskus hyvinkin yllättäen ja kaikki tuttu tuntuu katoavan? Elämän käännekohdat ja virstanpylväät ja sitä rataa. Sitten etsitään ihmeellisestä internetistä luontokuvien päälle läntättyjä, enemmän tai vähemmän kuluneita sitaatteja, joilla kuvata tilannetta osuvasti. Ehkä sellaisia, joiden luvataan muuttavan koko ajattelutapasi ja poistavan kaikki murheesi, tai sellaisia, joissa puhutaan muutoksen taiasta ja ovien availemisesta. You name it.

Nyt olisi otollinen tilanne sellaisille sitaattikuville - harmi, etten pahemmin harrasta niitä. Voitte kuitenkin kuvitella tähän läjän maailmaamullistavia sitaatteja ovista, elämän tarkoituksesta ja sen sellaisesta.

1. Kukkaiskoiro, 2. Liinan ja Nana-vanhuksen kanssa lenkillä,
3. Vantaan metsissä vielä, 4. Koti

Muutimme Sofin kanssa Helsinkiin, omaan kotiin, ihan kahdestaan. Niin ei pitänyt käydä ennen syksyä, jos vielä silloinkaan, mutta elämä yllättää ja niin edelleen. Nyt majailemme vanhassa kerrostaloyksiössä vehreässä, länsihelsinkiläisessä lähiössä.

Vajaan kahden viikon aikana asunto on pikkuhiljaa siivottu kokonaan, erinäiset pienehköt viat korjattu lähes täysin ja lähimpiin lenkkipolkuihin tutustuttu. Mutkia on ollut matkassa vaikka kuinka, mutta tiedättekö, olen oikeasti nauttinut tästä kaikesta ihan ilman sitaattejakin. Vaikka hommaa riittää yhä, meillä on nyt oma koti hyvällä paikalla, oman asunnon tuoma vapaus ja rauha tuntuvat ihanemmilta kuin osasin edes odottaa, ja Sofikin vaikuttaa jo kotiutuneen. Juuri nyt asiat ovat hyvin.

1. Uusilla lenkkipoluilla, 2. Raision alppiruusupuistossa, 3. Doggokin pääsi
Kirkkonummelle sukuloimaan, 4. Yövuoron jälkeinen lenkki auringonnousussa

mutta kaiken kauneus lyö hetken ällikällä

Kuvapläjäys pääsiäiseltä, jolloin olin pitkästä aikaa hoitamassa Naavaa ja Riemua. Näin niitä viimeksi kesällä, joten oli ihan hurjan hauskaa palata taas tyyppien luo. Parempaa pääsiäisenviettoseuraa en juuri nyt olisi voinut toivoakaan!

Paimenten kanssa kaikki oli melko lailla ennallaan. Riemu oli aikuistunut, sen karva oli vähän runsaampaa ja pidempää, ja se käyttäytyi fiksummin Sofin seurassa. Toki poika oli kovin hullaantunut nartun saapumisesta, mutta alusta asti se muisti, ettei pikkuketussa parane roikkua - satikutia tulee sekä minulta että Sofilta, joten Riemu tyytyi vain ääntelemään pari ensimmäistä tuntia. Se myös lenkeillä varmisteli alkuun koko ajan, että Sofi on yhä matkassa mukana.

Kävelimme ihan älyttömän paljon taas, ja koirat pääsivät päivittäin myös tyhjään koirapuistoon remuamaan. Mitään kovin ihmeellistä emme tehneet, kunhan ulkoilimme ja leikimme ja löhösimme ja söimme (allekirjoittanut söi p-a-l-j-o-n). Hoitojakson jälkeen uni kuitenkin maittoi kaikille erinomaisesti, kuulemani mukaan myös Naavalle ja Riemulle. 

Jälleen harmitti lähteä kotiin. Toisaalta olen edelleen aivan käsittämättömän kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua Naavaan ja Riemuun, ja että niiden omistaja mitä ilmeisimmin luottaa koiran- ja talonhoitotaitoihini. Hoitojaksot Naavan ja Riemun luona Suomenlahden rannalla ovat ehdottomasti muodostuneet asioiksi, joita ajatellessa tulee hurjan onnellinen olo ja huonompikin fiilis muuttuu aavistuksen paremmaksi. Paimenten kodin läheiset rantatiet ja -kalliot, ohi lipuvat risteilyalukset sekä tietysti koirat, kaikki samassa kuvassa - täydellistä!

Pääsiäinen meni siis oikein mukavasti, ja sekä koirat että omistajat olivat tyytyväisiä. Sen jälkeen olemme lepäilleet ja vietimme viikonlopun isäni luona sekä sukulaisilla kyläillen. Ensi viikolla alkaakin sitten hieman uudet tuulet, sillä aloitan työt. Hurjaa! Minulla ei ole koulua enää ollenkaan tänä keväänä, paria itsenäistä kurssia lukuun ottamatta, joten voin keskittyä töihin ja tehdä myös yövuoroja. Syksyllä saan ylioppilaslakin päähäni, ja hieman jatko-opintosuunnitelmistani riippuen muutamme toivottavasti vielä tämän vuoden puolella Sofin kanssa Omaan Kotiin. Jännä nähdä, miten uudenlainen arki pikkuhiljaa muodostuu!

everything is cool when you're part of a team

Hän on Elvis, uusin lisäys koirakavereihimme! Elvis on hassu, hyväntahtoinen walesinspringerspanieli, tutustuimme siihen pari kuukautta sitten ja olemme siitä asti hakeneet lurppakorvaa lenkeille mukaan. Se asuukin ihan meidän lähellä ja tulee hyvin toimeen Sofin kanssa, joten se on erittäin tervetullut lenkkiseuralainen. Elvis on nyt myös lisätty vieraileviin tähtiin, jossa siitä voi lukea hieman lisää. 

Olimme tänään jälleen vapaapäiväni kunniaksi kivalla metsälenkillä, molemmat koirat olivat varsin pirteällä tuulella ja erityisesti Sofilla energiaa tuntui riittävän loputtomiin. Yleensä Elvis on vielä loppulenkistä se reippaampi kaveri, mutta tänään Sofi oli leikki- ja rallittelumielellä ihan viimeiseen asti. Vielä senkin jälkeen kun olimme vieneet Elviksen kotiinsa, pikkukettu innostui leikkimään tienvierustalta löytämänsä lumikokkareen kanssa. Sofin leikkisyys on hyvin vaihtelevaa ja se on pääsääntöisesti melko rauhallinen, joten sen riekkumiset ovat yleensäkin ilahduttavia, mutta erityisesti nyt ison suuoperaation ja jalkavaivojen jälkeen olen superhelpottunut sen vauhdikkaasta menosta. Kipeiden hampaiden poistaminen on varmasti helpottanut tyypin oloa.

Kaiken riekkumisen ohella sain kuitenkin myös muutamat posetuskuvat molemmista koirista. Elviksen kanssa se oli aluksi odotettua haastavampaa, koska hyvästä paikallaolostaan huolimatta se ilmeisesti tulkitsi kyykistymiseni aina luoksetulokutsuna ja sinkosi salamana eteeni. Jokusen yrityksen jälkeen saimme homman kuitenkin toimimaan ja spanieli pysyi paikallaan pidempään.

Elvis on ollut alusta asti tottelevainen ja helppo ulkoilutettava, mutta tietysti lenkkien myötä olen oppinut tuntemaan sitä koko ajan vain paremmin. Kuten jokaisella koiralla, myös Eltsulla on omat hassut tapansa ja piirteensä, ja on palkitsevaa tajuta mikä sen kanssa toimii ja mikä ei. Samalla voi oppia uusia toimintatapoja Sofinkin kanssa. 

Kuten viime postauksessa mainitsin, aloitimme Sofin kanssa nose work-treenit ihan itseksemme kotona. Laatikkoetsintä 4-7 laatikon kanssa sujuu jo hyvin niin, että haju on laatikon päällä, mutta sitä pidemmälle emme ole vielä ehtineet. Helppoa sisäetsintää on kuitenkin pari kertaa tullut kokeiltua keittiössä; Sofi paikallisti hajun tosi hyvin, mutta se tulee turhan nopeasti kyselemään lisäohjeita jos haju ei heti löydy. Treenien myötä työskentelystä tulee varmasti itsenäisempää ja pikkuketun varmuuskin kasvaa.